Dubai / part 2

Edellisen paivan juhlinnan jalkeen meille uni maistu niin hyvin etta herattiin vasta puolen paivan jalkeen. Ja tietinkin siihen tuttuun suihkulahde esitykseen. Jane oli olkkarissa odottelemassa milloin heraisimme ja oli liian ujo tullakseen meita herattamaan. Oli kaynyt aamulla ostamassa jaakaapin tayteen jogurttia ja hedelmia.

Tasta huolimatta ajattelimme etta on lahdettava ulos ennenkuin paiva menee hukkaan, ja suunnaksi The Dubai Mall ja siella mentiin jutustelemaan kahvin ja aamupalan aarelle. Janea kiinnosti kovasti millainen suomi on ja oli ihmeissaan kun kuvailimme millaista on hernekeitto ja perunamuussi. 😀 Ajateltiin etta nyt riittaa tama ostoskeskus ja mennaan katsomaan jotain muuta. Ja mentiin sitten metrolla Mall of Emiratesin, toiseen valtavaan ostoskeskukseen, jossa oli mm. se kuuluisa laskettelukeskus sisalla. Dubaissa metrolla liikkumiseen menee paljon aikaa koska pysakille paaseminen ja perilla pois paasy vaatii paljon kavelya tunneleissa. Kun viimein paasimme Mall of Emiratesiin, hostimme soitti ja sanoi paasevansa toimistolta ja tulevansa hakemaa meita autolla kiertoajelulle Palmusaarille. Olimme tietysti innoissamme ja paatimme jattaa ostoskeskuksen tutkimisen toiselle paivalle.

1557519_10152242198745934_1052579672_n

Palmusaari ei niin kovin ihmeellisilta nayttanyt sita pitkin ajaessa, eika sita olisi tajunnut missa kohtaa oli jos ei auton naytossa olisi ollut navigaattoria. Hienoja asuntoja ja huviloita siella kylla riitti ja ilmeisesti hostimme asui yhdessa niista. Kaikista hienointa oli paassa loistava Atlantis hotelli. Emme koittaneet ruuhkan takia paasta sen juurelle, mutta hyvin se nakyi pidemmallekin suuren kokonsa takia. Hosti ehdotti etta hyvittaisi meille uudenvuoden poissaolonsa (hanella oli helikopteriajelu, josta nakyi kaikki 3 Dubain uudenvuoden ilotulitusta) ja veisi meidat lasillisille ja veneajelulle.

1546016_10152240959710934_383224659_n

Saavuimme aivan palmusaaren vasempaan paahan, jossa oli todella hieno lounge tyylinen paikka nakoalalla Atlantikseen. Valkoisia sohvia, hienosti pukeutuneita ihmisa ja rauhallista musiikkia. Hostimme kertoi paikan olevan melko salainen ja tuntematon monelle. Han osoittautui mielenkiintoiseksi tapaukseksi. Hanen ainoat kolme tavoitetta elamassa oli matkustella paljon, saada hyva koulutus ja tyo jonka avulla rikastuisi, ja sitten lahjoittaa varojaan hyvantekevaisyyteen. Nuoruutensa han oli viettanyt kokonaan Los Angelesissa, jossa oli kaynyt myos yliopiston. Kun kavi ilmi etta olemme myos lahdossa sinne, niin han sanoi varaavansa lennon samalla paivalle ja han hostaisi meita LA:n kampassaan ja lupasi vieda meidat tapaamaan kavereitaan ja vierailemaan San Franciscoon ja Las Vegasiin. Katsotaan miten kay! 😀 Seuraamme liittyi hanen puolalainen ystavatar, joka asui toisella puolella saarta. Otimme veneen takaisin saaren juureen, jossa oli toinen samantyylien paikka, mutta musiikki oli menevampaa ja ihmisia enemman. Ilta meni sujuvasti jutellessa ja juodessa drinkkeja ja viinia.

Jossain vaiheessa he kysyivat haluisimmeko menna Atmosphere baariin Burj Khalifan. Ei tarvinnut paljoa vastausta odotella. Baari sijaitsi 122 kerroksessa aivan nakoalatasanteen alapuolella. Hosti kertoi etta baariin on oltava varaus ja siella on kaytettava tietyn verran rahaa illan aikana, mutta tama ei koske niita joilla on asunto Burj Khalifassa. Tapasimme lisaa hostin kavereita ja otimmi hissin ylailmoihin. Hissi meni 122 kerrokseen minuutissa ja se blokkasi korvat nopeasti. En ollut elaissani kaynyt nii korkealla ja nakymat olivat uskomattomat. Hosti tilasi shamppanjaa ja aika meni ikkunasta ulos tuijotellessa. Muut jatkoivat alhaalla olevaan yokerhoon, mutta me paatimme menna jatkamaan iltaa asunnolle. Ilta meilla meni siella mukavasti hyvan musiikin ja tanssimisen parissa omia drinkkeja tehden. Toinen paiva pulkassa ja paa kaikesta pyoralla nukkumaan. 🙂

1512758_10152243398905934_1694654351_n   1486867_10152242194105934_1073983455_n

1551539_10152242194280934_312299473_n  1484174_10152242194175934_1042936516_n

Yksi vastaus artikkeliin ”Dubai / part 2

  1. Hei!
    Googlettelin sohvasurffausta Dubaissa ja blogisi osui ensimmäisenä vastaan. Itselläni ei ole kokemusta mutta nyt olisi tarkoitus majoittua tällä periaatteella. Mitä kautta kyseisen majoituksen hommasitte? Ja onko teille siis juurikin tällainen ilmainen sohvasurffaus majoitus? Majoittakohan kyseinen tyyppi edelleen? Kiitos paljonetukäteen 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *