Dubai / part 1

Niin se lahto koitti. Blogiin en ole paassy puhelimella joten paivitykset on vahan sinne sun tanne. Yritetaan =)

Meilla oli norwegianin lento Helsigista Osloon, jonka lentokentalla paadyimme sitten viettamaan yomme. Oli muuten harvinaisen epamukava yo, en tainnut nukkua kuin pari tuntia. Leiriydyimme muiden matkaajien kanssa lattialle vierekkain. Oslossa oli jopa kylmempaa kuin Suomessa, ei sen vuoksi (ja vasymyksen) takia lahdetty kaupunkia tutkimaan. Jaa johonkin toiseen kertaan.

1545109_10152237410050934_1247801679_n

Dubain lento oli myos norwegianin, ja netin ansiosta 7 tunnin matka meni ihan mukavasti. Meilla oli sohvasurffauksen kautta hosti varattuna Dubaissa. Hostille laitoin jo Oslossa viimeisimmat viestit, etta tulossa ollaan ja han oli varannut oman kuskinsa hakemaan meita lentokentalta. Jostain syysta ei paasty laskeutumaan ajoissa kentalle ja laskeutuessa olimme jo tunnin myohassa. Kuski soitteli jo missa olemme ja sanoin, etta tulemme tuota pikaa. Eikun juosten hakemaan rinkat ja leimat passeihin. Kaiken jalkeen olimme todella myohassa ulos paastyemme, mutta paasimme lahtemaan majapaikkaamme. Majapaikaksi paljastuikin sitten asunto 22 kerroksessa Burj Khalifasta, jossa host ei itse asu. Asunnossa oli iso makuuhuone, 2 vessaa, keittio ja olohuone nakoalalla suihkulahteelle. Eikun suihkuun ja nukkumaan.

1544383_10152237410610934_1587212577_n

1527038_10152237410750934_1602485467_n

Seuraavana aamuna herasimme suihkulahdeshowhun, joka oli aivan mieleton ylhaalta katsottuna. Emme olleet tavannut hostiamme, joten sovimme treffit aulaan. Saimme kulkuluvat burj khalifaan ja asuntoon ja kavimme lounaalla. Lounaan aikana selvisi, etta eras kiinalainen tytto oli saapunut Dubaihin aamulla ja hanen host ei ollut koskaan ilmaantunut paikalle. Tapasimme hanet ja otimme asuntoon kamppakaveriksi. Hostin lahdettya toihin jatimme kiinalaisen nukkumaan ja lahdimme tutkimaan Dubai Mallia, joka on aivan mielettoman kokoinen. Taman jalkeen lahdimme herattamaan kiinalaisen ja otimme lasilliset ja menimme ulos odottamaan vakijoukkuun ilotulituksia. Osoittautui aikamoiseksi virheeksi… varsinkin kun host oli sanonut etta ne nayttavat upeammilta burj khalifasta katsottuna. Ihmisia oli niin paljon, etta meinasimme talsiintua kuoliaaksi. Eras poika tuli vakijoukun keskelta pois ja kielsi meita menemasta syvemmalle. Olimme kuitenkin jo pulassa. Paikalliset pojat huomasivat etta olemma pulassa ja alkoivat suojelemaan meita muilta ihmisilta. Valilla huomasimme etta keskelta vakijoukkoa haluaa menna lapi ambulanssi ja sai tehda toita ettei jalat jaaneet auton alle. Lopulta paadyimme miehien muodostaman ympyran keskelle muiden naisten kanssa. Siella tapasimme monta mieletonta tyyppia. Tuntui uskomattoman hienolta eleelta miehilta. Ilotulitus kesti noin 5 minuuttia ja oli aivan uskomattoman hieno.

1526984_10152237411120934_1402694585_n

1503485_10152242206750934_499711171_n

Ilotulitteiden jalkeen paadyimme kahville uusien kavereitten kanssa. Kiinalainen oli jetlagin takia aivan vasynyt ja lahti nukkumaan. Lahdimme osan porukan kanssa etsimaan bileita jumeirah biitsilta, tuntien jonotuksen jalkeen koitimme saada taksia, joka tuntui mahdottomalta. Kuitenkin sen saimme ja ajoimme Marinaan. Kierreltiin siella sun taalla, eika mistaan bileista ollut merkkiakaan. Kello alkoi olla jo aamun puolella ja hetken marinassa istuttuamme paatimme lahtea metrolla takaisin. Takaisin tullessamme huomasimme etta paasy asuntoon oli tutusta paikasta kiinni ja jouduimme koittamaan paasya uutta kautta, eli ulkoa. Paadyimme lopulta eksymaan burj khalifaan melkein tunniksi ennen kuin eras mies tuli ystavallisesti nauttamaan Residence Entrance oven. Hostimme mukaan tama ei ollut viela mitaan, silla eras poika oli joskus eksyksissa 4 tuntia! Lopulta saavuimme asuntoon ja kello oli 7 aamulla. Ennen nukkumaanmenoa katsoimme viela mielettoman upean auringonnousun sangysta. Paiva olikin pulkassa!

aurigonnousu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *